Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys ‒ BirdLife Suomi

 

          

 

Suupohja

Monipuolinen luonto

Suupohjan luonnossa on paljon nähtävää ja erilaisia ympäristöjä. Maisemaa leimaavat peltoviljelykset ja taajamat sekä laajat metsäalueet.

Linnustollisesti tärkeitä ovat saaristo ja rannikon kosteikot ympäristöineen. Sisämaan jokilaaksot ja erilaiset järvet elävöittävät maisemaa. Suuret suot ovat keskeinen osa Suupohjan luontoa. Metsätalous on muokannut alueen metsiä, mutta muutamassa kohteessa pääsee tutustumaan myös lähes luonnontilaisten metsien tunnelmaan.

 

Linturetki Suupohjaan

Pohjalainen Suupohja

Lintuharrastajien Suupohja kattaa monipuolisen kokonaisuuden luontoa eteläisellä Pohjanmaalla. Suupohjan alue ulottuu Pohjanmaan ja Satakunnan rajalta noin 80 kilometriä pohjoiseen. Rannikolta alue kurottaa noin 80 kilometriä sisämaahan Suomenselän eteläisille kankaille asti.

Suupohjan lintutieteellisen yhdistyksen alueella on tällä hetkellä kahdeksan kuntaa: Kristiinankaupunki, Kaskinen, Närpiö, Isojoki, Karijoki, Teuva, Kauhajoki ja Kurikka.

Suupohja on helppo saavuttaa joka suunnasta. Suupohjan sisällä kaikki on lähellä, sillä etäisyydet ovat varsin lyhyet. Kattava tieverkko ja helpot maastot tekevät liikkumisesta vaivatonta. Alueelta löytyy sopivia retkikohteita kaikille linnuista kiinnostuneille.

Vuodenajat

Lintuja voi harrastaa vuoden jokaisena päivänä. Suupohjassa vuodenajat näkyvät luonnossa vahvasti. Kevään kiihkeys, kesän vihreys, syksyn värit ja talven viileys tuovat linturetkille omat sävynsä.

Lintujen määrä vaihtelee paljon vuodenaikojen mukaan. Kiivaimpina muuttoaikoina yksilöitä ja lajeja voi nähdä yhden päivän aikana huomattavan runsaasti. Talvisen pakkaspäivän aikana linturetken tuloksena voi olla vain muutama lintuhavainto.

Vuodet eroavat suuresti toisistaan etenkin säiden suhteen. Säät vaikuttavat myös lintujen elämään. Jokainen lintuvuosi on erilainen ja täynnä yllätyksiä. Mitähän tämä vuosi tuo tullessaan -ajatus pyörii monen lintuharrastajan mielessä.

 

 

Suojeltuja aarteita

Viljellyt pellot ja metsätalouden muokkaamat metsät hallitsevat Suupohjaa. Arvokkaimpia kohteita on suojeltu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Monilla suojelualueilla on myös retkeilyä helpottavia reittejä ja rakenteita.

Lauhanvuoren ja Kauhanevan ympärille sijoittuvat kansallispuistot ovat monipuolisimmat  suojelualueet. Lisäksi Suupohjassa on suojeltu erityisen arvokkaita ja laajoja suoalueita. Myös saaristossa ja kosteikoilla on merkittäviä suojelualueita, minkä lisäksi pienempiä suojelualueita löytyy esimerkiksi lehdoista ja vanhoista metsistä.